Granden palsta


Granden palsta on julkaisu, joka osa Sissoksen tukemaa blogikirjoittelun sarjaa,
jossa käyn läpi itseäni sekä toivottavasti myös muita pelaajia kiinnostavia painttiin
liittyviä aiheita.

Jokaisella jaksolla tulee olemaan eri teema jolloin käyn läpi kyseisen tuoteryhmän
varusteita, teknisiä yksityiskohtia, kuumimpia uutuuksia ja mikä parasta, pääsen
satunnaisesti testaamaan tuotteita itse!

Nimeni on Jani ja olen paintball addikti. Suurin osa pelaajista tuntee minut

lempinimellä Grande. Tämä on blogini.


Jani "Grande" Andersson

Grande Millennium Seriessä Pariisissa

27.10.2011
Saavuin Pariisiin jo torstai aamusta jotta reissussa olisi vähän aikaa muullekin kuin peintin kuvaamiselle. Päivä 1 menikin turistinähtävyyksiä kierrellessä ja ottaessa selvää miten paikallista metrokarttaa luetaan. Kun katsoin kyseistä karttaa päätin ettei reilun puolentoista kilometrin kävely olekaan yhtään paha juttu pelikamojenkaan kanssa verrattuna mahdolliseen eksymiseen suurkaupungissa. Ostin junaliputkin valmiiksi ettei mikään voisi kusta heti aamusta, sillä ensimmäinen buukattu tiimi pelasi ottelunsa jo 08.20 paikallista aikaa. Ei muuta kuin iltapalan kautta hotelliin, kamat pakettiin ja unta kupoliin.

Huippuvirkistävien 5 tunnin yöunien jälkeen herätys, tokkurassa kamat niskaan, hotellista ulos ja tietty käännös väärään suuntaan. Hämärässä suunnistaminen on taitolaji jota en tunnusta hallitsevani, tai suunnistaminen ylipäätään. Onneksi lukiossa tuli vahingossa opiskeltua ranskaa kolmen ja puolen kurssin verran ja ainoalta siihen aikaan vastaan tulleelta kulkijalta sainkin ohjeet asemalle.
 
Suora junamatka pariisin keskustasta paikanpäälle kesti 45 minuuttia. Eksymisen vaaraakaan ei tällä etapilla ole sillä Euro Disney on osuuden päätepysäkki, tai näin sitä voisi helposti luulla. Steissin INFO pisteen kaveri väitti suuntaa kysyttäessä että pelit pelataan yksi pysäkki takaisinpäin, mutta en ole ennenkään uskonut ranskalaisen sanaan ja hetken palloiltuani löysinkin Eclipsen vaatteisiin pukeutuneita, kovasti paintball pelaajan näköisiä kavereita joita lähdin seuraamaan.


PERILLÄ!

Jo kaukaa tunnisti pelin aloitussummerin äänen ja sitä seuraavan vaimean rätinän joka askeleittain kasvoi saaden adrenaliinin virtaamaan. Hymähdin ääneen kohonneelle jännitystasolle sillä olinhan ”vain” menossa kuvaamaan pelejä enkä kentällä mutka kourassa, silti iski suoritusvaihe päälle ja pahasti. Telttoja, katsomoita, taas aloitussummeri ja lisää rätinää jo käynnissä olleen rätinän päälle.
Media teltan etsimistä,  all access rannekkeen hakemista, lomakkeen täyttämistä, kuvan ottamista ID korttia varten, kortin tulostumisen odotusta, Media paidan metsästystä….yksinkertaiseksi tätä prosessia ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua sillä jokainen piste oli erillään.
Kun olin saanut nämä pakolliset pahat alta pois oli ensimmäisen kuvattavan pelin alkuun vajaa 10 minuuttia aikaa. Kamera sekä muut kamat loksahtivat kasaan uudessa EM-ajassa ja juosten kohti ampumisen ääntä, vielä piti löytää oikea kenttä.

GAME ON!

Kaikille muille paitsi kolmosdivarin kentille oli vedetty turffi ja tässäkin kasvoi niin tasainen luonnonnurmi ettei voinut valittaa (kenttiä yhteensä 4). Tupla pitit, joka kentällä kuuluttaja kertomassa kuka pelaa nyt, kuka pelaa seuraavaksi ja riittävästi kenttähenkilökuntaa. Homma toimi mallikkaasti ja koko turnauksen ajan mentiin aikataulussa edellä (toki nopeasti pelaava layout auttoi myös asiaa). Puitteet olivat omasta mielestä sellaiset kuin tämän tason kisoilta toivoa saattaa, ainoana miinuksena ehkä media-teltta joka oli lähinnä sisältä pöytää ja pientä jääkaappia lukuun ottamatta tyhjä, pystytettynä parkkipaikalle.
 
SPL ja CPL joukkueiden pelejä varten oli kaksi katsomokenttää jonka pelejä pääsi maksutta seuraamaan kuka tahansa. Nimijoukkueiden pelatessa istumapaikat oli lähes poikkeuksetta viety ja kentän laidallakin oli tungos. Kävin muutaman pelin katsomassa (oluen ja hodarin kanssa tietty) kun kuumuus alkoi vaivaamaan mm. Dynasty vs Art Chaos matsi oli parempaa viihdettä kuin mitä mikään elokuvateatteri pystyy tarjoamaan. Siinä nenän edessä veti Fedorov Oliver Langia käkättimeen ja tuuletti päälle. Joukkueita oli viimeistä osakilpailua ja parempia sijoituksia varten stäkätty jenkkipelaajilla ja ainakin omiin silmiin osui sellaisia nimiä kuin Justin Rabackoff, Glenn Takemoto, Goff Grayson , Chad George ja Bobby Aviles. Katsojat kannustivat joukkueita tavalla joka ehkä muista urheilulajeista paremmin tunnetaan, ei mitään perus kännihuutelua vaan mukana tilanteissa eli niin puolesta ja vastaan huutajat, urheilujuhlan tuntua jonka keskellä suomipoika oli ihan ihmeissään.
 
Myös tavaravalmistajille Pariisi tuntui olevan iso juttu ja esillepano/myyntiständeihin oli panostettu. Jenkkifirmoja oli paikalla vähintään yhtä paljon kuin euroversioita ja rahaa olisi saanut uppoamaan kaikkeen uuteen kiiltävään loputtomasti. Ihmisvilinän lomassa näki aina silloin tällöin jotain kuvista tai videoista entuudesta tuttuja hahmoja ja välillä joutui pysähtymään miettimään mistä tuokin kaveri oli tuttu.
 
Kymmenittäin uusia kavereita, pari uutta tuttua kuvaus/kuvien julkaisupuolelta, rekkamiesrusketus ja 12 000 kuvaa rikkaampana oli ihan kiva palata takaisin. Pakko todeta vielä loppuyhteenvetona, paras ”pelireissu” jonka olen koskaan tehnyt, enkä edes pelannut yhtään ottelua. 

Grande

Kuvia Pariisin Millestä (aukeaa uuteen ikkunaan)

Gallery 1
http://paintballphotography.com/index.php?option=com_jfusion&Itemid=167&g2_itemId=135155

Gallery 2
http://paintballphotography.com/index.php?option=com_jfusion&Itemid=167&g2_itemId=147351

Gallery 3
http://paintballphotography.com/index.php?option=com_jfusion&Itemid=167&g2_itemId=209959

Granden palsta 1/2010 Talvipelaaminen

19.03.2010
Pelaaminen puolimetrisessä hangessa pakkasen paukkuessa yli viiden asteen lukemissa ei houkuttele läheskään kaikkia alan harrastajia pelaamaan. Kylmä sää ei kuitenkaan ole este
pelaamiselle, on vaan varustauduttava pelipäivään eri tavalla.
Olen joutunut kokemaan ajan jolloin sisähalleista ei ollut tietoakaan, eli jos halusit pelata painttia oli sinun uhmattava säätä olosuhteista huolimatta.
Kaiken lisäksi pelasimme hiilarilla joka ei helpottanut tilannetta yhtään.

Paineilma

Paineilman edut tulevat esiin viimeistään talvella tai kylmällä ilmalla pelatessa.
Hiilidioksidi joka on pelipullossa nestemäisessä muodossa tarvitsee lämpöä laajetakseen merkkaimia varten käyttökelpoiseksi kaasuksi.
Talvella käy helposti niin ettei tarvittaa lämpöä ole ja merkkaimen läpi kulkeutuu kaasun lisäksi nestemäistä hiilidioksidia. Tämä puolestaan
aiheuttaa heittelyitä lähtönopeuksissa, merkkaimen epäluotettavaa toimintaa, piippuun hajonneita kuulia ja normaalia korkeampaa kaasun kulutusta.
Paineilmalla ei yllämainittuja ongelmia ole. Pelipullossa onkin sisällä pelkästään kokoonpuristettua ilmaa, jonka regulaattori alentaa ulostulopaineen merkkaimelle sopivaksi, eikä tämä
paine muutu lämpötilan vaihdellessa kuin hiukan.

Vaatetus

Kerrospukeutuminen on ratkaisevan tärkeää henkilökohtaisen pelimukavuuden ylläpitämiseksi. Hyvin hengittävä paita alle, päälle collegea tai muuta pitkähihaista paitaa,
tämän päälle pelipaita. Yleensä pelatessa tulee niin kuuma ettei enempiä vaatekertoja tarvitse olla, poislukien pelitauot. Taukoja varten kannattaa varautua pukemalla kevyen
takin muiden kerrosten päälle, tämä pitää sinut lämpimänä kun olet enemmän paikoillasi ja odotat uuden erän alkua. GXG valmistaa myös taisteluliivejä joissa on irroitettava
pehmuste sisäpuolella (saatavana myös talvimaastokuvioituna), loistava lisävaruste vähän viileämmille keleille!

Hyvät painttiin suunnitellut pelihousut ovat talvella kylmät jalassa, sillä ilmastointi on niissä enemmän kuin kohdillaan. Itse käytän talvella yleensä jotain 10-15€ halpistoppahousuja,
joita säästötalot ovat pullollaan. Saattaapa käydä vielä niin hyvä tuuri että löydät housut maastokuvioituna. Perinteinen pitkä kalsarimalli on myös hyvä vaihtoehto, mikäli olet suunnitellut
pelata ilman polvisuojia. Henkilökohtaisesti en saa pitkiä kalsareita ja polvisuojia sopimaan keskenään vaikka kuinka yrittäisin.

Jalkineiksi kumisaappaat tai ihan talvea varten tehdyt pakkassaappaat ovat loistava valinta. Vanhat kunnon villasukat urheilusukkien päälle ja menoksi. Kumisaapas ei hengitä, mutta ei myöskään ime kosteutta
lumen alla olevasta sohjosta. Saappaissa on lisäksi kohtuullinen pito liukkaalla lumella, mutta nilkkoja kannattaa varoa sillä kuminen materiaali ei tue jalkaa juuri nimeksikään.

Hansikkaat ovat pakolliset sillä pakkanen on armoton paljasta ihoa vasten. Tavalliset pelihanskatkin käyvät, kunhan ne ovat sormellista mallia, osuma kohmeisille sormille ei tunnu mukavalta!
Jälleen kannattaa turvautua halpahallien valikoimaan ja poistaa edulliset toppatut sormikkaat. Kun sormet eivät ole umpijäässä on liipasimen vetäminenkin huomattavasti helpompaa.

Vaihtovaatteet kannattaa ottaa mukaan. Pelien jälkeen kuivat ja lämpimät vaatteet päälle ja kotimatka voi alkaa.

Kuulat

Talvipelaamiseen löytyy vartavasten kylmää kestäviä, paksumpikuorisia kuulia jotka eivät jäädy läheskään niin helposti kuin tavalliset värikuulat.
Talvikuulat ovat yleensä erittäin korkealaatuisia ja tasakokoisia, eli valmistusprosessin aikana laadunvalvontaan on panostettu.
Tavallisillakin kuulilla pelaaminen onnistuu kunhan kuulan kuori on tarpeeksi kova. Kylmä ilma tekee kuoresta herkemmän joten kuulat jotka toimivat kesällä hyvin saattavat kaikki hajota piippuun talvella.

Granden palsta 4/2009 Pumppuilua

18.08.2009

Tässä jaksossa riipaisen pumppupelaamisen perusteita ja käyn läpi syitä mitä pitävät minua kentällä pumpputoiminen merkkain kädessä ”parempia” merkkaimia vastaan.

Historiaa

Kun aloitin pelaamisen 1993 pumpputoimisten merkkaimien (sterling, phantom, maverick, trracer jne.) arvostus ei ollut huipussaan. Oltiin päästy hiljattain pumppuvaiheesta yli ja puoliautomaatit tekivät tuloaan. Merkkain oli parempi kun sillä sai ammuttua mahdollisimman nopeasti, tai ainakin niin nopeasti kun VL2000 sähköloaderi kerkesi syöttämään, eli pumppu ei ollut enää vakavasti otettava vastus. SM-liiga pyörähti käyntiin samoihin aikoihin ja alkoi kunnon kilpavarustelu. Jos pelasit joukkueessa oli sinulla käytännössä Automag tai Autococker (muutama hassu Vector pyöri mukana, mutta se homma kuihtui kasaan), mutta kukaan ei pitänyt sinua minään jos marssit kentälle pumpun kanssa, eikä käsittääkseni kukaan tätä oikeastaan yrittänytkään. Pumpuilla kyllä pelattiin vielä tuohon aikaan mutta lähinnä siitä syystä että vuokra-aseina oli suurella osalla firmoista Maverickit.

Yhdellä liigakierroksella se sitten tapahtui, minicockerini lakkasi toimimasta. Koitin korjata vikaa kuumeisesti mutta tarvittavaa varaosaa ei löytynyt keneltäkään. Joukkueen vara-asekin oli jo käytössä (olisikohan ollut Tippmann Pro-Am) joten ainoaksi toivokseni jäi Englannista hetken mielijohteesta tilaama autotriggerillä varustettu Sniper II. Silloin ajattelin vielä ”ase on yhtä hyvä kuin se on nopeakin” mentaliteetillä, eli olin jo puoliksi luovuttanut kun lompsin kentälle koska kädessäni ei ollut enää 8 kuulaa sekunnissa sylkevää höyrykonetta. Pelin aikana huomasin kuitenkin keskittyväni enemmän kommunikointiin ja liikkumiseen kuin ampumiseen, toisin sanoen lopetin aseen takana piiloskelun ja keskityin pelaamiseen. Muistan vieläkin ensimmäisen tiputuksen jonka sain Sniperilla. Vastustaja oli mäen päällä kaatuneen puunrungon takana, etäisyyttä 45-50 metriä. Näin pään vilahtavan suojan takaa ja ammuin vaistolla ”sinne suuntaan” 2 ensimmäistä laukausta osui puun runkoon ja kolmas löysi osoitteeseensa. Puun takaa nousi hämmästynyt vastustaja kuula tuulilasissa. Pelipäivä jatkui, otteluita tuli lisää ja onnistuin ampumaan parhaimmillaan 3 vastustajaa per peli, pumpulla! Nyt en tuntenut olevani enää altavastaajan roolissa mutta silti kaipasin nopeampaa merkkainta, koska jos pumpulla sai 3 eliminaatiota niin semillä olisi saanut AINAKIN 5, tosin enää en usko näin.

Harmi sinänsä että sain kokkerin korjattua ja jatkoin sillä pelaamista, pumppu jäi muutamia treenejä lukuun ottamatta täysin taka-alalle ja lopulta en edes jaksanut kantaa sitä mukana pelikassissa.


Sitten tuli sähkömutkat

Viimeistään tässä vaiheessa kaikista pumpputoimisista merkkaimista tuli arvottomia, hyödyttömiä ja naurettavia. Miksi kukaan haluaisi pelata pumpulla kun voit ampua 15-20 kuulaa sekunnissa sähköllä! Mekaanisella merkkaimella pelannutta katsottiin jo niin pahasti kieroon ja välineiden kehityksessä tuntui olevan suuntana vain nopeampaa ja kovempaa.

Maailmalla lajin puristit onnistuivat pitämään pumppupelaamisen voimissaan pahimpinakin aikoina, siitä ei vaan missään vaiheessa tullut suosittua, Suomessa homma oli täysin kuollutta. Pieni peinttiscene elää ja kehittyy kotimaisten kilpasarjojen mukana, eivätkä pumput sopineet kuvioihin mukaan. Sitten jokin muuttui, ehkä ihmiset kyllästyivät 17 kuulaa sekunnissa ampuvia, jatkuvasti huijaaviin pelaajiin ja hakivat turvaa lajin toisesta ääripäästä. Tulinopeus nollaan ja hauskuus täysille.

Pumppupelaaminen räjähti ja levisi maailmalle joukkueiden kuten LA Hitmenin, Chickun Nuggetzien ja Pumpensteinin avustuksella. Hitmen pelasi sekoitetuin merkkaimin NPPL sarjaa 2. divaritasolla, eli takamiehillä oli sahkömutkat joilla sai vastustajia ammuttua sisään ja etumiehet pelasivat pumpuilla…ja voittivat vaikka vastustajat ampuivat kaikki supernopeilla avaruuspyssyillä! Viimeistään tämä sytytti sisälläni yhden miehen kapinan teknistä kehitystä vastaan ja samoihin aikoihin markkinoille tuli CCM:n valmistama S6 pumppukonekivääri, olin myyty.

Pumpulla pelaaminen

Pumpulla pelaaminen tuo selvän lisähaasteen peliin, on osuttava ensimmäisellä kuulalla, eikä ensimmäisellä sarjalla. Tulivoimaan ei voi luottaa ollenkaan vaan on luotettava omiin taitoihin ja tiimityöskentelyyn. Liikkumisen määrä korostuu koska kulmia vastustajien kylkeen joutuu etsimään, pyssytappeluihin ei tee mieli jäädä. Pelityyli muuttuu lähes yhtä paljon kuin muuttuu kuulan kulutuskin. Normaali pelitreeneissä saan sähkömutkalla kulumaan n.2 laatikkoa, eli 4000 kuulaa. Pumpulla koko päivän kestävissä peleissä saa hädintuskin kulumaan yhden pussillisen, eli 500 kuulaa, toki hyvällä pumpulla on mahdollista ampua nopeasti ja paljon, mutta se ei vastaa enää tarkoitusta. Less paint, more balls.

Todelliset pumppu hifistelijät jättivät varusteiden kilpavirittelyn sikseen ja sallivat ainoastaan 10 kuulan tuubien ja 12 grammaisten pikkukaasujen käytön. Tämä suuntaus sai nimen Stock Class jonka säännöt ovat pysyneet lähes muuttumattomina jo vuosikymmeniä. Rajoitettu kuulamäärä lisättynä rajoitettuun laukausmäärään per kapseli tekee stock classin pelaamisesta erittäin haastavaa. Ehkä jopa liiankin tiukat säännöt ja kalustorajoitukset ovat pitäneet tämän muodon pumppupelaamisesta pimennossa eikä se ole koskaan saavuttanut valtavirran suosiota.


No mikä sitten on hyvä pumppu?

Mikä tahansa mikä sopii sinun käteen ja ampuu suoraan. Suoraan ampuminen on yleensä suoraan verrattavissa käytettävän kuulan laatuun ja yhteensopivuuteen käytössä olevan piipun kanssa. Liian suuri piippu ja liian pieni kuula aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa kuulien pyöriessä merkkaimen piipusta ulos. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä ”roll out” ja ainoa parannuskeino on oikean kokoisen kuulan löytäminen piippuun nähden. Samalla kuulan ohi piipun reunoja pitkin pääsevän ilman määrä vähenee ja tämä taas johtaa fps heittelyn pienentymiseen. Lähes poikkeuksetta suosittelen ampumaan herkintä mahdollista kisakuulaa pumpun kanssa. Olet tehnyt turhaan töitä jos 5 minuutin ryömimisen jälkeen ampumasi yksittäinen kuula osuu, mutta kimpoaa vastustajasi hihasta.

Hyvä regulaattori tasaa vielä entisestään lähtönopeuksien vaihtelua antamalla tasaisen paineen merkkaimen sisälle, osaan merkkaimista ei erillistä regulaattoria tarvitse edes laittaa. Pumppuliikkeen keveys vaihtelee merkkaintyypeittäin ja toimintaperiaatteiltaan. Kokeilemalla eri toiminnalla kukkuvia pumppuja itse, löytyy se oma juttu parhaiten. Pääsääntöisesti matalalla paineella toimivat, kevyesti jousitetut pumput ovat kevyempiä myös ladata ja helpompia ampua nopeasti. Mistä tahansa kokkeripohjaisesta merkkaimesta saa rakennettua hyvinkin helposti täysin kilpailukykyisen pumpun, tarvitaan vain oikean mallinen pumppu kitti ja hetki aikaa.


Vaihtoehto pumpuille?

TPX pistoolin tultua markkinoille näkisin sen tuovan mukanaan uuden aallon ”handicapped”, eli varusterajoitteisia pelaajia. 8 kuulan lipas ja 12 gramman pikkukaasut tuovat mukaan yllättäviä tilanteita kokeneimmillekin kisapelaajille. Laadukkaan oloinen kompakti paketti toimii myös kakkos aseena skenaariopelaajien varustuksena.

Granden palsta 3/2009 Suojat

29.06.2009

Tämänkertaisessa jaksossa paneudumme pelaajien käyttämien suojavarusteiden monipuoliseen maailmaan.

Suojavarusteiden ensisijainen tarkoitus on luonnollisestikin suojata pelaajaa kolhuilta ja näin luoda pelikokemuksesta viihtyisämpi, mutta myös tarjota lisämahdollisuuden ”baunsseille” eli kimmonneille kuulille. Värikuula hajoaa keskimäärin herkemmin osuessaan kovaan, kuin pehmeään pintaan, tästä syystä etenkin rinta”panssarien” käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Polvisuojat

Niin metsässä kuin kisakentilläkin heti maskin jälkeen tärkein suojavaruste. Tällejä satelee polven seudulle jatkuvasti, tuli ne sitten ryöminnästä tai epäonnistuneen slaidin tuloksena. Polvisuojat ovat ystäväsi. Ne vähentävät polvenseudun ihon naarmuttumista ja mustelmien määrää. Hyvät polvisuojat on vähän sama kuin hyvät tuomarit, niitä ei edes huomaa pelin aikana. Suojien sovittamiseen kannattaa varata vähän lisäaikaa ja valita tarkkaan oikean kokoiset, sillä liian isot suojat eivät pysy päällä ja liian pienet puolestaan tuntuvat vähintäänkin epämukavilta estäessään jalkojen verenkiertoa.

Käytän itse: Dye C4 esihistoriallinen malli, pysyy kasassa pyhällä hengellä.

Kyynärsuojat:

Seuraavana suojien tärkeys listalla tulee kyynärsuojat. Nykyinen nopeatempoisempi pelityyli suosii aggressiivisia pelinaloituksia, jonka seurauksena etenkin etumiehet joutuvat heittäytymään juoksun päätteeksi väistääkseen vastustajien kuulavanat. Suoritustekniikasta vaihdellen kyynerpää on usein ensimmäisiä vartalon osia jotka osuvat maahan, kunnon suojat estävät ”asfaltti-ihottuman” ja pehmentävät alastuloa. Myös metsäkäytössä hyvät kyynärit suojaavat suuremmilta kolhuilta varsinkin kohdatessa puiden kantoja, juuria tai kiviä. Osa pidemmän mallisista kyynärsuojista tarjoaa lisäsuojaa myös ranteen seudulle.

Käytän itse: Dye Core

Hanskat:

Sormelliset vai sormettomat, pelaajan on valittava näistä kahdesta vaihtoehdosta hänelle itselleen sopivin hanskavaihtoehto. Sormelliset hanskat tarjoavat hieman enemmän suojaa, kun taas sormettomissa tuntuma liipaisimeen pysyy parempana. Kämmenen alueella on useimmissa malleissa pehmuste vaimentamassa täräyksiä kun pelaaja tekee kosketuksen maaperän kanssa, sekä  silikoonivaluja estämässä merkkaimen liikkumista liukkaissa näpeissä (maalista liukas tai sateesta märkä kahva luistaa yllättävän paljon kädessä). Rystypuolella useimmissa hanskoissa on kevyt toppaus ja merkistä riippuen erilaisia kuvioita erilaisista materiaaleista. Jälleen kerran henkilökohtainen mielipide ratkaisee mikä malli istuu omaan käteen parhaiten.

Käytän itse: Planet Eclipse Gauntlet

Slide Shorts:

Slide shortsit eli sliderit tarjoavat pääsääntöisesti lisäsuojaa lonkan alueelle. Kylkislaideja tehdessä erittäin miellyttävä suojavaruste. Muutenkin sliderien tarjoama extra pehmuste miehisen lisääntymiselimen suojaksi ei varmasti ole kenellekään haitaksi.

Käytän itse: Dye Slide Shorts

Kaulasuoja:

Tämänhetken aliarvostetuin suojavaruste SM-liigassa on varmasti kaulasuoja. En itsekään vaivautunut käyttämään kaulasuojaa kunnes sain tarpeeksi monta osumaa kaulan alueelle. Yksinkertainen bandana tai buffi käy taiteltuna suojasta enimpiä kuulia vastaan, mutta markkinoilla on myös tehdasvalmisteisia suojia joiden materiaalina on lähes poikkeuksetta neopreeni.

Käytän itse: Mustavalkoinen bandana

Rintapanssarit:

Elämäpaita, tissipaita, teräsmiespaita, tällä tuotteella on monta lempinimeä. Varsinaisesta panssarista ei voi puhua sillä pehmusteet ovat vaahtomuovisia eivätkä tarjoa muuta kuin kevyen suojan kolhuja vastaan. Sen sijaan paidan pehmusteiden avulla vähänkin kovempikuoriset kuulat tuntuvat kimpoavan suuremmalla todennäköisyydellä kuin esimerkiksi suoraan rintalastan päälle osunut kuula. Suojaava alue ulottuu bulkkivyön yläreunasta aina kaulaan asti, useimmat mallit suojaavat myös kylkiä ja selkää kivuliailta osumilta. Mainio lisäsuoja pelaajalle joka pelkää osumaa, sekä pelaajalle joka ei pelkää ottaa osumaa.

Käytän itse: Planet Eclipse Overload Jersey

 

Nyt kun olet täyttänyt pelikassin ääriään myöten ja vuorannut itsesi suojamateriaaleilla niin päähuomio pitäisi olla vastustajassa ja kohtitulevissa kuulissa, joten lopeta lukeminen ja mene kentälle!

 

Granden palsta 2/2009 piiput

03.06.2009

Sain mahdollisuuden päästa testaamaan Sissoksen piippuvalikoimaa tositoimissa, katsoa mikä piippu vaikuttaa kuulan lentorataan eniten ja mikä piippu takaa eniten millintarkkoja pääosumia.

Custom Products

Vaikka kyseinen piippu on ollu markkinoilla VUOSIA, en ole jostain syystä tullut ampuneeksi näillä aiemmin. CP valmistaa one pice piippujensa lisäksi 2-osaisia piippuja, joista saa kasattua kokonaisen piippusetin hankkimalla erikokoisia takaosia, eli bäkkejä. Keskityn kuitenkin CP 1-osaisen testaamiseen, sillä se on joukon edullisin ja hinta-laatusuhteeltaan lupaavin.

Piipun boren koko lukee pienellä CP:n ”jalokivessä” (testaamani piippu oli .689). CP markkinoi piippujansa hiljaisina ja tarkkoina, taisin löytää syyn hiljaisuuteen. Kun pallo ja piippu sopii keskenään oikein, ei kuulan ohi pääse niin paljon ilmaa laukaisun aikana. Tämä puolestaan mahdollistaa lähtöpaineiden madaltamisen ja ilmatehokkuuden parantumisen.

Mielestäni aivan mahtava piippu hinta-laatu suhteeltaan, jopa niinkin hyvä että ostin näitä itselleni 3 kappaletta eri pituuksissa ja borekooissa.

SP Linear ja Progressive

Smart Parts tunnettiin aikoinaan piippuvalmistajana, eikä niinkään patenttisotkuista ja lakimiesarmeijoistaan. Täytyy myöntää että Gardnerin veljekset osaavat edelleen piippujen valmistamisen jalon taidon. Linear piipusta hohkaa jotenkin sarjatuotantomaisuus, mutta ominaisuudet ammuttaessa kuulaa ovat kohdilolaan. Progressive on käytännössä sama piippu mutta piipun reiät on porattu spiraalimaiseen muodostelmaan, kun taas linearissa reiät kulkevat suorissa riveissä.

Erittäin hyvä vaihtoehto esim.. Tippmanin peruspiippua vaihdettaessa. Ulkonäköä ajatellen valitsisin näistä kahdesta vaihtoehdosta Progressiven. Saatavana ainoastaan yhtä bore kokoa, pituudet 12-16 tuumaa. Hiljentää (Tippmanin) vakiopiippuun nähden ääntä huomattavasti!

SP Freak

Freak oli käsittääkseni ensimmäinen 3-osainen piippu joka tarjosi mahdollisuuden vaihtaa boren kokoa holkkien, eli inserttien avulla. Mikäli haluat ampua freak piipulla toisessa merkkaimessa jossa on eri kierteet ei sinun tarvitse ostaa kokonaan uutta piippusettiä vaan samat komponentit sopivat keskenään, ainoastaan piipun takaosa eli bäkki täytyy vaihtaa sopivaksi. Olen käyttänyt freak piippua pääosin metsäpeleissä, mutta se on lopulta löytänyt pysyvästi paikan pelikassistani ja kannan sitä nyt myös mukanani turnausreissuilla. Uudemmat ovaalinmalliset piippulaukut ovat vielä inhimillisen kokoisia ja helppo kantaa mukana.

Inserttien koot vaihtelevat .679-.695, frontteja on saatavissa neljää erilaista mallia ja vieläpä 10-18 tuumaisena. Väriskaala on laaja ja frontteja saa niin milsim-merkkaimeen sopivaa mallia kuin viimeisimpään kisamerkkaimeenkin.

Hinta/laatusuhteeltaan paras ja helpommin mukana kulkeva piippusarja mikäli ammut useita erikokoisia kuulia, tai et tiedä minkä kokoista kuulaa tapahtumassa on saatavilla.

DYE UL

Ehkäpä kaikkein paras ja samalla myös kallein kaksiosainen piippu. Vakiotavaraa DM sarjan merkkaimissa suurehkolla takaosalla. Piippu on todellakin nimensä veroinen, eli ultra kevyt. Vankka rakenne, kaunis muotoilu ja erinomaiset ominaisuudet ammuttaessa kuulaa on tehnyt piipusta kaikkien aikojen suosikkini. 16 tuumaisella frontilla ja oikean kokoisella bäkillä tämä on yksi hiljaisimmista piipuista jota on ikinä valmistettu. Frontteja saatavissa 10”-18” pituisina, matta sekä kiiltäväpintaisina eri väreissä. Bäkkejä .684-.695 kokoisina.

Carbon Fiber

Hiilikuitupiiput tekivät tuloaan vuosituhannen vaihteessa SLY, Deadlywind ym. merkeillä. Suurempana ongelmana hiilikuitupiippujen kanssa oli kuitenkin niiden tähtitieteellinen hinta ja taipumus vahingoittua kun piippua putsattiin tikkuputsarilla. Ongelmista on kuitenkin päästy yli uuden teknologian avulla ja uskon että kevyemmästä materiaalista valmistetut piiput tulevat yleistymään entisestään. Hiilikuitu on ihmisille jotka haluavat höylätä merkkaimensa painosta viimeisenkin gramman pois. Piippu on uskomattoman kevyt kuitenkin säilyttäen kaikki hyvät ominaisuudet. Control bore eli piipun takaosa on alumiinia ja hoitaa tehtävänsä. Huippuluokan tarkkuus ja hiljainen laukaus aivan käsittämättömän kevyessä paketissa.

Loppuyhteenveto:

Ilman tarkempaa paneutumista fysiikan lakeihin ym. tieteellisiin testeihin tein omat johtopäätökset perisuomalaisella perstuntumalla.

Ei kovinkaan yllättävää, mutta laukaisuääntä madalsi eniten piiput joihin oli porattu reikiä. Syy miksi reiät madaltavat ääntä johtuu siitä ettei kaikki ilma/kaasu purkaannu kerralla kuulan takaa piipun suuaukosta, vaan vähän kerrallaan puolen piipun matkalla. Reikien koon ja määrän lisäksi huomattavan lisän ääneen, tai sen vähyyteen tuo kuulan sopivuus piippuun. Kun ilmaa pääsee kuulan ohi, on laukaus selvemmin kuultavissa.

Tarkkuuteen vaikutti eniten ammuttujen kuulien laatu ja sopivuus piipun kanssa. Ei niin hyvälaatuisessa kuulassa suurimman eron tarkkuuden puuttumiseen tuo laadun vaihtelu. Jokainen kuula ei välttämättä ole tismalleen saman kokoinen tai muotoinen, kun taas parempia (ja samalla kalliimpia) kuulia ammuttaessa vaihtelu on selkeästi pienempää tai jopa lähes olematonta.

Nyrkkisääntönä, mitä vähemmän ammut sen parempaa kuulaa käytät. Pumpulla pelatessa mahdollisuutta toiseen laukaukseen ei välttämättä aina tule, joten ensimmäisen laukauksen on osuttava. Hyvällä kuula ja piippuyhdistelmällä päästään haluttuun lopputulokseen huomattavasti useammin.

-Testien hiljaisin piippu, DYE Ultralite 18” frontilla, kuulalle oikeankokoisella takaosalla.
-Testien kevein piippu, Carbon Fiber (muut eivät pääse edes lähelle).
-Testien hinta/laatu suhteelta potentiaalisin piippu, Custom Products.

Granden palsta 1/2009 Rotor

01.03.2009

Dyen loaderiuutuus joka herätti mielenkiintoni helpolla purettavuudella, patterivalinnallaan (AA vaan tulee edullisemmaksi käyttää kuin 2x9V)  ja hienolla muotoilullaan. Mullistavan nopea syöttönopeuskaan ei haitannut päätöstä tehdessä, mutta kuka OIKEASTI tarvii 40+ palloa syöttävää laitetta kun ROF rajoja lasketaan jatkuvasi.

Ensivaikutelmat

Värilliset yksityiskohdat ovat tyylikkäät, virtaviivaiset ja urheilullisen näköiset. Pienet ikkunat loaderin takaosassa joista pitäisi nähdä sisälläolevien kuulien lukumäärän vaikutti ehkä hieman turhan oloisilta. Kansi josta kuulat isketään sisään vaikuttaa toimivalta mutta näyttää kapealta, aukeaa ja sulkeutuu kuitenkin vaivattomasti. Materiaali tuntuu erittäin kestävältä, vaikkei mieleen tulekaan vanhat Viewloader Revolutionin ”pehmeät” kuoret.

Ei työkaluille

Ohjeita lukematta puran loaderin atomeihin. Tämä on helppoa, liian helppoa! Jopa kannen jousen takaisin saaminen on yksinkertaistettu niin ettei sitä tarvitse erikseen pujotella ähisten ja kiroillen, vaan homma toimii. Palat naksahtavat paikoilleen varman oloisesti, eikä tule hetkeksikään sellaista epävarmaa oloa että onkohan tämä kasattu oikein, väärin kasaaminen tuntuu jopa mahdottomalta.

Testiä

Patterit sisään ja hypnoottinen hyrrä pyörimään.

Johtuen toimintaperiaatteestaan, jo pelkkä Rotorin tyhjäkäytön seuraaminen on viihdyttävää puuhaa. En kuitenkaan jaksa tuijottaa erisuuntaan pyöriviä kiekkoja puolta tuntia kauempaa, vaan heitän sisään puikollisen reballeja. Ennen kuin tajuan on lattia täynnä keltaisia uudelleenammuttavia palloja ja huudan tyttöystävälleni ”tuu katsomaan, sun pitää nähä tää!”. Ylivoimaisesti nopein loaderi mitä olen ikinä nähnyt ja vielä ilman pakkosyötöistä tuttua runnomisvoimaa, joka väistämättään rikkoo herkkäkuorisimmat kuulat.

Kenttätestausta

SissosArenan talvipelit ja mutkavalintana mustavalkoinen S6. Mustavalkoinen Rotor istuu katolle täydellisesti, näyttää kuumalta ja herättää ihailua. Paksun feedneckin ansiosta loaderista tulee vankkaoloinen eikä mikään heilu tai natise. Painopiste on kohdillaan ja kaikki vaan tuntuu hyvältä.

Johtuen edellispäivän vesisateesta ja synkistä sääennusteista olen päättänyt laittaa quickfeedin lisäksi normaalin läpinäkyvän kannen suojaamaan kuulia kosteudelta. Tämä setuppi pitäisi olla pakollinen kaikille metsäpelaajille! Jo ennen kuin pääsen kentälle huomaan kannen olevan auki, kuulat kuitenkin pysyvät loaderin sisällä johtuen quickfeedistä, NEROKASTA! Sama toistui päivän aikana kolmesti ryömiessä ja kolhiessa merkkainta maahan ja kiviin, kansi pomppasi auki mutta kuulat pysyvät sisällä. Syöttöhäiriö ei kuulunut päivän sanavalikoimaan ja Rotor suoriutui CCM S6 (pumpputoiminen merkkain) huimasta tulinopeudesta vaivoitta. Tulen jatkossakin pelaamaan tällä loaderilla, tämä vaan toimii!

Pimp My Rotor:

Rotoria varten on suunniteltu oma speedfeed malli, joka tunnetaan nimellä Quick Feed. Quick Feedit ovat ainoastaan yhteensopivia Rotorin kanssa, eikä sitä saa asennettua muihin malleihin. Uudenlainen muotoilu ja eri värivaihtoehdot tekevät Quick Feedistä markkinoiden näyttävimmän ”pikasyötön”, joka lukittuu paikoilleen Rotorissa olevien pikku väkästen avulla estäen pyörimisen tai irtoamisen pelin aikana.

Rotoria varten on tehty myös värikittejä. Mikäli perusvärit alkavat tympimään, tai haluat mätsätä loaderisi värityksen merkkaimesi kanssa niin tällaisella paketilla homma hoituu silmänräpäyksessä. Osat on helppo ja nopea vaihtaa alkuperäisten tilalle.

Sivu: 1 
 
UUTISET
22.03.2016
Päivitämme sivustoja - katkotksia sivuston käytössä?
15.12.2015
Joulukuun aukioloajat
19.10.2015
Sissoksen Helsingin myymälä kiinni 20.10. ja 21.10. inventaarion takia.
Paintball verkkokauppa
Powered by Smart Kotisivutyökalu